Mentiin tänään Sennan veljen, Mooseksen ja tämän isäntäparin Hannan ja Samulin luo kylään. Ollaan tavattu kerran aikasemmin ja Mooses oli todella kasvanut viime kerrasta. Edellisellä kerralla ne oli suurin piirtein saman kokoisia mut nyt Mooseksen jalat oli hujahtanu. Leikeissä Senna anto kuitenkin tasavertaisen vastuksen, ja siellä ne juoksi ja hyppi ja pomppi ympäri aidattua omakotitalon pihaa.
Uskomatonta miten samanlaisia sisarukset ovat! Niillä on ihan samanlaisia tapoja, molemmat tykkää saunoa ja uida, ja niillä on jopa samanlainen haukkuääni:)
Syönnin jälkeen lähettiin vielä käymään kävelyllä metsässä, jossa kaks pilkkukakaraa juoksenteli ristiin rastiin. Oli se huvittavan näköistä.
Kotimatkalla päätin etten jaksa mennä Itäkeskukseen asti vaihtamaan bussia joten käveltiin loppumatka (1,5km) kotiin. Senna yritti vielä ohimennessä päästä koirapuistoon koska siellä oli tuttuja, siis sen jälkeen kun oli riekkunut veikan kanssa kolme tuntia. Päätin että ehkei ole tarpeellista. Pieni erimielisyys oli siinä.
Ei kuitenkaan tarvinut kauaa miettiä miten loppuillan kuluttaisi, taisi simahtaa puoli tuntia kotiintulon jälkeen.
Hanna otti kauheasti kuvia! Laitan niitä tänne kunhan saan.